Kesäkuningattaret by Erdariel  

Kesäkuningattaret

Celebrían katseli, kuinka kolme Varyandën palvelusneidoista kulki ruusutarhan halki keskenään kikatellen. He olivat kaikki avojaloin ja pukeutuneet vain kevyisiin, valkeisiin mekkoihin, jotka oli vyötetty kuvioiduilla nauhoilla. Heidän hiuksensa olivat auki ja kiiltelivät kesäauringossa.

“Mihin he ovat menossa?” hän kysyi.

Varyandë, joka istui lähettyvillä omenapuun varjossa seuraamassa, kuinka Valandil ja Lindir mittelivät puisilla lelumiekoilla, vilkaisi Celebríaniin ja sitten palvelijattariinsa. Hän hymyili.

“Tuonne alas rantaniitylle, villikukkia keräämään.” Varyandë osoitti kädellään alemmas laaksonpohjalle, missä jokea reunustivat rehevät niityt.

“Mitä he niillä? Saavathan he täältä puutarhastakin kukkia poimia.”

“Saavat toki, mutta loëndë-taikoihin tarvitaan villikukkia, puutarhassa kasvatetut eivät kelpaa.”

“Loëndë-taikoihin?” Celebrían kysyi.

“Ettekö te haltiat sitten ennusta rakkautta ja naimaonnea loëndën yönä?” vastasi Varyandë omalla kysymyksellään.

Celebrían nauroi. “Emme. Miksi me niitä ennustaisimme? Rakkaus saapuu omalla ajallaan ja tavallaan. Mutta miten te sitten ennustatte niitä?”

“Tapana on”, Varyandë kertoi, “että loëndëna on kerättävä yhdeksän villikukkaa — mitä kauniimpia ja useammanlaisia, sen parempi. Ne on poimittava aivan alastomana, ja kun ne sitten laittaa yöksi tyynynsä alle, niin voi unessa nähdä sen, jota tulee rakastamaan.”

“Ihanko totta? Toimiiko se?”

Varyandë hymyili ilkikurisesti. “Mikset koettaisi itse?”

Celebrían kierähti lähemmäs Varyandëa ja laski päänsä tämän syliin. Omenapuun lehtien lävitse siivilöityvä vihreänkultainen valo hohti Varyandën hiuksilla kuin elävästä valosta taottu kruunu. Hänen harmaissa silmissään välkehti ihmiselämän nopeasti ja kirkkaana palava tuli. Hän oli kaunis. Ei haltiankaunis kuten Celebrían itse, muuttumaton kuin kristallista veistetty ruusu, vaan kaunis ihmisten tavalla, alati muuttuvainen, lyhytkestoinen kuin kirsikankukka, ja siksi sitäkin rakkaampi.

“Minullahan on jo kaksi, joita rakastan. Yksi, joka minulla on”, Celebrían sanoi, virnisti ja kurkotti kiertämään sormensa Varyandën tummiin hiuksiin, “ja toinen, jonka kyllä saan ajallani.”

“Noinko varma sinä olet Elrondista?” Varyandë naurahti.

“Olen olen. Nappaan hänet kyllä, kunhan hän palaa sodasta. Olisin napannut aiemminkin, mutta halusin odottaa ja katsoa, onnistuisiko hän tunnustamaan omin päin, että pitää minusta.”

Chapter End Notes

Tiedä nyt kuka tätä fici täältä lukisi, joka ei voisi lukea sitä Ao3:stakin, mutta kerran tämä tili mulla on niin crosspostataan nyt muodon vuoksi tännekin. Saatan crosspostata tämän myös parille muulle sivustolle